Post by Mordiggian on Nov 21, 2005 12:26:20 GMT -5
Frank Miller se on sitten melkoinen velikulta. Mies aikoinaan työskenteli Batmanin revanssin parissa ja muovasi lapselliseksi möhömahaksi valahtaneesta sankarista jotain tyylikästä ja mustaa teoksessaan Dark Knight Returns (DC Comics, 1986). Se merkkasi monellakin tapaa uutta alkua tuolle yökiitäjälle ja innoitti Tim Burtonia tekemään ensimmäiset Batman leffansa (Batman, 1989 ja Batman Returns, 1992.), joiden synkästä ilmeestä voi syystä kiittää Burtonin oman näkemyksen lisäksi myös herra Milleriä. Dark Knightin jatko sitten hieman vesittyi, mutta peittosi kyllä mennen tullen lähes kenen tahansa näkemyksen tuosta kostajasta.
Miller räjäytti kuitenkin lukijakunnan aivot vuonna 1992 ilmestyneellä Sin City (Dark Horse Comics) tarinalla jossa rujo ja brutaali Marv metsästi mustan kaupungin yössä murhaajia jotka tappoivat kauniin naisen hänen viereensä. Tarina oli melkoista dialogin ilotulitusta väkivallan kyllästämässä maailmassa jossa ihmishenki on luotia halvempi.
Uusin Sin City tarina on järjestyksessä jo seitsemäs, mutta edelleen Basin City toimii näyttämönä draamalle. Tarina on eräänlainen rakkauskertomus jossa mies tapaa sattumalta kuolemaansa syöksyvän naisen, viettää tämän kanssa illan vain menettääkseen hänet tuntemattomalle viholliselle jonka tavoiteista tai määrästä ei ole tietoa. Mies alkaa selvittämään homman kuviota vain huomatakseen, että juuret ovat erittäin syvällä kaupungin valtaapitävien maaperässä. Eteenpäin vievänä voimana toimii tälläkin kertaa nainen jonka puolesta mies on valmis sekä kuolemaan, että ennen kaikkea tappamaan. Osansa saavat Sin Cityn poliisivoimat, armeija sekä rikkaat miehet jotka ratkaisevat ongelmansa ja tyydyttävät himonsa kylmällä käteisellä murehtimatta asioita sen enempää. Taattuun Sin City henkeen hahmot ovat enemmän kuin mitä aluksi antavat ymmärtää. Takinkääntäjiä löytyy sekä puolesta, että vastaan eikä kukaan ansaitse sata prosenttista luottamusta.
Kirja jatkaa muutenkin melko hyvin perinteistä Sin City henkeä, olematta aivan yhtä henkeä salpaava kuin Miller parhaimmilaan. Kyllä tämä silti kuuluu ehdottomasti sarjakuvien, tahi graafisien novellien, kärkiryhmään. Sen verran tasaisella varmuudella Miller käsittelee teemojaan ja vetelee viivojaan. Hahmot taas tuntuvat stereotypisiltä olematta silti tylsiä. Hyvän kirjoittajan käsissä kliseetkin toimivat puolesta, eivät vastaan.
