Post by Mordiggian on Dec 25, 2004 11:15:53 GMT -5
Type O Negative
Life Is Killing Me
Tämähän oli yllättävänkin hyvä julkaisu. Itse en ennen hirveästi ole (paria biisiä lukuunottamatta) piitannut ko. yhtyeestä, mutta kun tätä lättyä hetken kuuntelee niin johan alkaa upota. Melko menevää rokkiasennetta täynnä oleva julkaisu josta kyllä löytyy niitä synkeähkömpiäkin kohtia syys iltoihin (nimikkobiisi nyt vaikka mainittakoon) ja väliin jopa hieman humoristiseksi kuvailtavia teoksia.
Erikoismaininnan arvoisia nyt ainakin loistava I Don't Wanna Be Me, A Dish Best Served Cold, jo mainittu Life Is Killing Me sekä vielä vaikkapa tuo nätti lyhyt instrumentaali Drunk In Paris jossa pikkuhienoa melodiaa. Mielenkiintoinen ja hyvä Angry Itch hämää startillaan joka menee lähes yksi yhteen I Don't Wanna Be Men kanssa kukkopilleineen (!) kaikkineen. Peter Steelekin osoittaa (jälleen) sen minkä jokainen jo tietää, The 69eyes on vitsi joka on jo lakannut aikapäiviä sitten naurattamasta.
Soundipoliittisesti voisi vertailukohta löytyä jostain goottimetallin toisen suurnimen Moonspellin The Butterfly Effect levyn tiimoilta, jotain samaa teollisuusmeininkiä äänimaailmassa on.
Kaikenkaikkiaan hieno julkaisu joka ansaitsisi omalla henkkakohtasella mittarillani osapuilleen, jotakuinkin ja kaikki muut ympäripyöreät sanat luetellen sellaisen kasin kympistä.
8/10
---
EDIT: Pois pois typot humalaisen...
Life Is Killing Me
Tämähän oli yllättävänkin hyvä julkaisu. Itse en ennen hirveästi ole (paria biisiä lukuunottamatta) piitannut ko. yhtyeestä, mutta kun tätä lättyä hetken kuuntelee niin johan alkaa upota. Melko menevää rokkiasennetta täynnä oleva julkaisu josta kyllä löytyy niitä synkeähkömpiäkin kohtia syys iltoihin (nimikkobiisi nyt vaikka mainittakoon) ja väliin jopa hieman humoristiseksi kuvailtavia teoksia.
Erikoismaininnan arvoisia nyt ainakin loistava I Don't Wanna Be Me, A Dish Best Served Cold, jo mainittu Life Is Killing Me sekä vielä vaikkapa tuo nätti lyhyt instrumentaali Drunk In Paris jossa pikkuhienoa melodiaa. Mielenkiintoinen ja hyvä Angry Itch hämää startillaan joka menee lähes yksi yhteen I Don't Wanna Be Men kanssa kukkopilleineen (!) kaikkineen. Peter Steelekin osoittaa (jälleen) sen minkä jokainen jo tietää, The 69eyes on vitsi joka on jo lakannut aikapäiviä sitten naurattamasta.
Soundipoliittisesti voisi vertailukohta löytyä jostain goottimetallin toisen suurnimen Moonspellin The Butterfly Effect levyn tiimoilta, jotain samaa teollisuusmeininkiä äänimaailmassa on.
Kaikenkaikkiaan hieno julkaisu joka ansaitsisi omalla henkkakohtasella mittarillani osapuilleen, jotakuinkin ja kaikki muut ympäripyöreät sanat luetellen sellaisen kasin kympistä.
8/10
---
EDIT: Pois pois typot humalaisen...
